Avainsana-arkisto: hyvinvointi

mikkelikuntoonsin

Mikkelin kaupungin valtuustoryhmän ja kunnallisjärjestön kannaotto

KANNANOTTO 12.4.2016

Julkaistavissa heti

HYVINVOINTIA YLI SUKUPOLVIEN

Taloustilanne valtakunnallisesti kuin myös Mikkelissä on tiukka. Maan hallitus on päätöksillään mahdollistanut kuntien säästötoimenpiteitä. Näihin toimenpiteisiin kuuluvat esimerkiksi varhaiskasvatuksen ryhmäkoon kasvattaminen ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen, joista käytiin maaliskuussa Mikkelin kaupunginvaltuustossa pitkä ja tiukka keskustelu.

Mikkelin taloutta on yritetty tasapainottaa usean vuoden ajan supistamalla menoja, tehostamalla toimintoja, järkeistämällä rakenteita ja korottamalla veroja. Verotulojen kohtuullisesta kasvusta ja valtionosuuksien suurin piirtein ennallaan pysymisestä huolimatta tulot eivät riitä kattamaan menoja. Mikkelin palveluja tuotetaan edelleen keskimääräistä kalliimmalla.

Keskusta päätyi edellä mainituista syistä siihen ratkaisuun, että säästöjä on kohdistettava myös varhaiskasvatukseen. Punnitsimme tarkoin ratkaisun haittapuolia.

Ryhmäkoko tulee kasvamaan vain siellä, missä se on mm. tilat ja turvallisuus huomioiden mahdollista. Jokaisella lapsella on lain mukaan edelleen oikeus saada varhaiskasvatusta päiväkodissa tai perhepäivähoidossa 20 tuntia viikossa perheoloista riippumatta ja kokopäiväisesti tarpeen niin vaatiessa. Kaupungilla on olemassa lisäksi järjestelmä varhaiseen puuttumiseen, mikäli perheissä ilmenee vaikeuksia.

On hyvä ottaa huomioon se, ettei lapsimäärä kerro suoraan siitä, kuinka lapset hoitopaikoissa voivat. Lasten ja koko hoitopaikan yhteisön viihtymiseen vaikuttavat paljon myös toimintakulttuuri ja arjen käytännön järjestelyt. Keskusta haluaa lisäksi painottaa, että vastuu lasten hyvinvoinnista on ensisijaisesti perheillä ja tätä vastuunkantoa yhteiskunta tukee parhaan mukaan.

Keskusta haluaa turvata lapsiperheiden palvelut ja suunnata resursseja suurimmassa avuntarpeessa oleville perheille. Uskomme, että vain yhdessä olemme riittävän vahvoja vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin ja siksi jokaisesta perheestä on pidettävä huolta. Pyrimme turvaamaan ja kehittämään kaupungin elinvoimaa, tukemaan asukkaiden hyvinvointia ja osallisuutta sekä tekemään välttämättömät talouden tasapainottamistoimet niin, että ne mahdollisimman vähän heikentävät kaupungin palveluja. Tulevaisuuden palvelujen määrään ja laatuun vaikuttaa keskeisesti se, kuinka vahvalla perustalla kunnan talous on.

Keskusta on aina kantanut ja kantaa jatkossakin vastuun kuntalaisten hyvinvoinnista ja kunnan kehittämisestä. Hyvä yhteistyö yli puoluerajojen ja kaupungin henkilöstön kanssa on perusedellytys Mikkelin menestykselle. Kaupunginvaltuutettujen velvollisuus on kuulla kuntalaisten ääntä, mutta myös kantaa vastuuta ja toimia yhteisesti sovitun strategian mukaisesti. Meidän tehtävämme on varmistaa, että hyvinvointia riittää yli sukupolvien.

 

Keskustan valtuustoryhmä

Keskustan Mikkelin kunnallisjärjestö

 

Lisätiedot:
Heikki Nykänen, Mikkelin Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja, 040 747 2935, heikki.nykanen(at)haukivuori.fi
Niina Kuuva, Keskustan Mikkelin kunnallisjärjestön puheenjohtaja, 040 731 1686, niina.kuuva(at)gmail.com